Pahuuden aika on tullut

Pahuuden aika on tullut
Pahuuden aika on tullut
Anonim

Kyllästyneelle lapselle, joka hyppää, potkii, ampuu, huutaa koko päivän ja hänen suosikkipelinsä on tappelu, voi olla hieno kokemus, jos hän pystyy samaistumaan liioiteltuun pahaan sielunkumppaninsa, vaikkapa sarjakuvassa. No, ainakin siihen asti on hiljaista… paitsi tietysti naurua.

Kuva
Kuva

3D-animaatioelokuva Gru on tyypillisesti myös aikuisille tehty kategoria, mutta muuten, 10-vuotiaillekin löytyy siitä jotain viihdyttävää. Päähenkilö Gru on keski-ikäinen kaveri, maailman toiseksi suurin konna, joka tietysti haluaa olla maailman suurin roisto hinnalla millä hyvänsä, mutta hän ei keksi samoja tekoja kuin vastustajansa, joka myös kaatoi esimerkiksi Gizan pyramidin (Gru on vain Eiffel-torni ja kehuu varastaneensa Vapaudenpatsaan: totta, molemmat ovat pienennettyjä kopioita Las Vegasista). Hänen suunnitelmansa on varastaa kuu taiva alta, mutta se ei ole niin helppoa (ja siltä näyttää, eikö?): koska hän ei saa enää lainaa pahisten pankista (vierailu pankki on yksi loistavimmista kohtauksista, ja tietysti se on hauska jäähyväiset Lehman Brothersista viime vuonna kuolleelle kahdelle), joten hänen on adoptoitava kolme keksimyyjäorpoa, joita hän voi käyttää saavuttaakseen pirulliset tavoitteensa. Ristiriita ei johdu edes adoptiosta (vaikka realistisessa tarinassa tämäkään ei olisi yhden päivän kohtaus), vaan siitä, että nämä kolme balettitanssijaksi valmistautuvaa tonttua ja tyttöä pehmentävät hänen kuoriaan hitaasti. sydän.

Tietenkin olemme nähneet sen ennenkin: Gru on vähän kuin sekoitus kreivi Olafia ja Grinchiä (ilman Jim Carreyn dramaattista löytöä), Agnes, yksi orpotytöistä, sylki Boon (Monster Co.), ja Grun talo on Se on saanut inspiraationsa Addams-perheestä, Rém Romista ja Lemony Snicket -tiloista, ja muualla saatamme tuntea olevansa yksi The Incredibles -sarjan animaatiosarjoista. Mutta jotenkin tämä ei muutu häiritseväksi, sillä tarina etenee reippaasti eteenpäin ja vitsit ovat tuoreita, omaperäisiä, älykkäitä ja odottamattomimmissa kohtauksissa lipsahtaa sisään elokuvaviittaus (esim. Kummisetä II hyppää mukaan kulttuurisnobilasten seuralaisille kun Gru löytää Barbie-pään sängystään). En odottanut paljoa viihdettä, mutta tosiasia on, että nauroin itselleni hölmöksi elokuvateatterissa, mikä ei ole ihme, sillä tekijöiden joukossa on The Office- ja 30 Rock -sarjojen miehistö sekä yksi lahjakkaimmista komediatuottajista., Judd Apatovin palaavat suosikkikoomikot (Russel Brand, Jason Segel) duunasivat alkuperäisen version (tässä elokuva on tietysti unkarinkielinen).

Syy, miksi pidin elokuvasta erityisen paljon, on se, että vaikka ei kerrotakaan, mutta motiiveineen (=jos haluan, selitän sen silti) se koskettaa myös niiden isien dilemmoja, jotka ovat sanotaan, että pelkää lasten saamista. Gru rakastaa olla ilkeä, tehdä villejä asioita (ainakin hän luulee nauttivansa niistä) ja jos ei olisi pakko, hän ei edes ajattelisi perustaa perhettä. Kun hän saa nämä kolme pientä tyttöä, hän vähitellen ymmärtää, ettei vanhemmuus ole huono asia. Ja pääasia, jonka elokuva ehdottomasti osoittaa: sillä ei ole väliä, millaisessa rakenteessa perhe toimii, ne ovat kaikki yhtä arvokkaita. Grun oman kotiarmeijan jäsenet, esimerkiksi keltaiset, kapselimaiset, hyväntahtoiset kätyrit ovat yhtä paljon perhettä kuin seniili keksijä (hän on näyttelijän suurin kasvot!). Niin kutsuttu ydinperhemallin yliv altaa ja pyhyyttä kyseenalaistetaan myös elokuvassa useassa paikassa: kerran esimerkiksi kolme kätyrettä käy ostoksilla ja naamioituu äiti-isä-lapsi-perheeksi, mikä huipentuu karikatyyrillisiin ja satiirisiin kohtauksiin, kuten esim. vedä show. Mutta mikään perhe ei ole täydellinen täällä: sinkut, naimisissa olevat, biologisten lastensa kasvattajat eivätkä adoptoijat. Ei edes niitä, jotka ovat "hyviä" tai niitä, jotka ovat "pahoja". Kaikki tämä on erittäin mukavaa ja voidaan helposti toteuttaa sarjakuvassa, mutta todellisuudessa ei-ydinperheissä asuvien ihmisten tilanne ei ole niin ruusuinen.

Lopuksi pyyntö: Pyydän kirjakustantajien asianomaisia työntekijöitä katsomaan elokuvan vain yhdestä asiasta: siinä on kirja Kolme uneliasta kissanpentua, joka on sormenukkekirja. Olisi ihanaa saada jotain tällaista kotiin! Tarinoiden kertominen nuken kanssa on ehkä vieläkin läheisempi kokemus sekä vanhemmille että lapsille (sitä voi käyttää myös nukketerapiaan esim.), puhumattakaan siitä, kuinka hyvä niiden kanssa on leikkiä: se pitää yleensä pahimmankin lapsen. kihloissa muutaman minuutin…

Suositeltava: