Isä jäi kaipaamaan pienen poikansa syntymää

Isä jäi kaipaamaan pienen poikansa syntymää
Isä jäi kaipaamaan pienen poikansa syntymää
Anonim

Tänä tuhkanpilvinä sunnuntaina saapui positiivinen synnytystarina: lukijamme poikavauva saapui niin nopeasti, että äiti ei ehtinyt edes pelätä.

Kuva
Kuva

Vaikka hän ei todellakaan voinut tuntea synnytystä näin, hän sanoo olevansa onnekas, ettei mikään estänyt häntä hankkimasta lisää lapsia. Toivomme, että isä pääsee sinne.

Haluatko jakaa syntymätarinasi? Lähetä se meille tähän osoitteeseen!

Odotin melko kauan, noin kaksi vuotta, ensimmäistä lastani. Olin todella iloinen, kun gynekologi vahvisti epäilykseni. (Monien pettymysten jälkeen en tehnyt testiä siinä kuussa.)

Raskaus oli ongelmaton, vaikka n. Matkustin 450 km jokaiseen tutkimukseen, jos pystyin, myös laboratorioihin ja verikokeisiin. Vanhempieni takia päätin olla heidän kanssaan, kun poikani syntyi, koska he näkevät harvoin pojanpoikansa pitkän välimatkan vuoksi. Joten vietin muutaman päivän heidän kanssaan joka kuukausi.

Muutin heidän luokseen noin 3 viikkoa ennen odotettua toimitusaikaa, sitten mieheni matkusti luokseni. Minun oli määrä olla joulukuun lopussa, mutta jotenkin tiesin, että vauva tulee paljon aikaisemmin. Menimme kuun ensimmäisellä viikolla, kumppanini meni kotiin viikonlopun jälkeen. Klo 3.30 keskiviikkoiltana käännyin oike alta puoleltani vasemmalle, kun lapsivesi tulvi. Mene wc:hen ja sitten suihkuun. Heräsin vanhempani kello 3 aamulla kertomaan heille, että heidän piti mennä sairaalaan. He hyppäsivät ylös sängystä niin söpöinä ja innoissaan.

Puimme päälle, sitten klo 4.30 soitin kumppanilleni palatakseen, pikkupoikamme lähti. (Silloin luulin naiivisti, että minulla on ensimmäisen synnytyksen aikana keskimäärin 10-12 tuntia synnytystä, jonka aikana mieheni käy meillä kahdesti.)

Autoon, olimme sairaalassa vähän kello neljän jälkeen. Huomaavainen kätilö toivotti minut tervetulleeksi, tutki minut ja arvioi, että meillä oli vielä aikaa soittaa lääkärilleni. Hän odotti, että seuraava vuoro olisi joka tapauksessa tekemisissä minun kanssani. Aloimme antaa, siihen aikaan aloin tuntea kipuja. Hetken kuluttua kätilö yllättyi kuinka usein he olivat ja kuinka vahvoilta he näyttivät. Saavuimme allekirjoitusten loppuun, minun piti nopeasti "hyppää" tuoliin tutkiakseni häntä uudelleen. Hieman hermostuneena hän soitti päivystävälle lääkärille, sitten lääkärilleni, koska kävi ilmi, että poikani saapumiseen ei ollut enää paljon aikaa. Halusin peräruiskeen, josta sain vain puolet annosta, jotta sen tuloksille olisi aikaa. En kaipannut parranajoa, mutta se oli protokollaa.

Kuva
Kuva

Koska mieheni oli vielä matkalla, kutsuin äitini avuksi ja menimme synnytyssaliin. Hänellä ei ollut paljoa tekemistä, hän pyyhki otsani pari kertaa märällä liinalla ja toi vettä, kun pistävä kipu tuli. Lääkäri ja kätilö "heittivät minut" nopeasti sängylle, joka muuttui sekunneissa, suuressa kiireessä kätilö tuskin löysi jalkani "tossujen" kanssa. Siinä vaiheessa työnsin jo silmät kiinni, toisesta jalastani piti lääkäri, toisesta kätilö ja äiti piti selkäni. Älä paina sitä toista kertaa, pidä sitä takaisin, niin seuraava voi mennä. Lyhyen tauon jälkeen Áron Levente liukastui neljänteen painostukseen klo 5:48 ilmaisten tyytymättömyytensä. He panivat minut vatsalleni, hän katsoi minua rypistyneenä, hän vaikeni. Rakkautta ensisilmäyksellä. Se oli 2850 g, 49 cm silloin.

Se oli perineaalinen viilto, joka myöhemmin sattui monta viikkoa, mutta lääkäri ompeli sen ammattimaisesti (se oli erittäin kivulias kokemus), paikkaa ei oikein näy. Olin utelias istukasta, pystyin näkemään sen, se on mielenkiintoinen elin. Valitettavasti rikastuin myös hyvin kehittyneellä peräpukamalla, joka meni ohi kahden viikon kuluttua. Jossain vaiheessa, ehkä ennen ompelua, minulle annettiin annos oksitosiinia, joka auttoi kohtua uusiutumaan nopeasti.

Tämän päivän tekniikan ansiosta uusi isä sai puhelimeen esikoisensa tähtikuvan synnytyksen aikana saapuneelta serkkultani, ja muutaman tunnin kuluttua hän pääsi tapaamaan pienen poikansa henkilökohtaisesti.

Muistan tämän synnytyksen ristiriitaisin tuntein. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten voi oikein sanoa, että olisin järkyttynyt, että koin tapahtuman. Se kuulostaa oudolta, mutta on kuin en olisi koskaan synnyttänyt. Minun piti aina kiinnittää huomiota johonkin tai johonkin, ja kun sain vihdoin keskittyä kipuihin, minulla ei enää ollut mahdollisuutta. Tätä voidaan kutsua myös suureksi onneksi, ja kyllä, olen iloinen, että näin kävi, ettei huono kokemus pelottanut minua myöhemmiltä synnytyksiltä. Minulla ei ollut edes positiivisia tai negatiivisia kokemuksia sairaalan henkilökunnasta, minulla ei vain ollut aikaa siihen. Sen jälkeen ei mielestäni tunnu oudolta, että minulle tuli synnytyssängyllä mieleen, että kyllä, haluan synnyttää uudelleen.

k-pk

Suositeltava: