Päätös tehtiin kuukausia sitten, ihanteellisempaa aikaa ei tule, aloitamme tyttäreni kanssa huoneen siivoamisen. En usko, että huono ajoitus tekee lapsesta henkisesti rampaa, mutta mielestäni on myös totuutta siinä, että tähän projektiin ei voi päästä mukaan "miksi ei nyt?" osallistu pohj alta. Siksi tiivistän nopeasti, mihin päätökseni perustuin: ensinnäkin mielestäni kaksi vuotta ja neljä kuukautta on ihanteellinen keskimääräiselle lapselle. Ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä. Tietysti yksilöllinen kehitys on tärkeää, mutta se ei ollut meille ongelma. Tyttäreni tiesi tarkalleen peluksen ja wc:n eron, periaatteessa hän ymmärsi täydellisesti, mitä odotin häneltä. Muutama kuukausi sitten hänellä oli itsenäisen kokeilun jakso, jolloin hän toistuvasti sanoi, että pissa, kakka, mutta koska olimme käymässä talvella, en sekaantunut kovinkaan yhteiseen menestykseen, joten parin päivän ja pari fiaskoa, se meni ohi itsestään. Olin hieman huolissani, että tämä oli ikuinen virhe ohittaa (ammattikirjat väittävät, että on tietty ikä, jonka jälkeen on paljon vaikeampaa vierottaa lapsi vessasta, joten jos hän pyytää itseään menemään wc:ssä, sinun ei pitäisi pakottaa väkisin pelukseen). Mutta jälkikäteen ajatellen en pilannut tällä mitään, mutta onnistuimme välttymään flunss alta.
Lapsella oli siis huoneen siisteys jo käsitteellisellä tasolla. Nukka pysyi pääosin puhtaana iltapäiväunien jälkeen ja olen varma, että aamupissakin pääsi nukkaan joskus aamunkoitteessa. Toinen tärkeä argumentti oli, että meidän pitäisi aloittaa projekti joko nyt, puolentoista viikon pesach (pääsiäisen) tauolla tai kesätauolla (koska uskon ja myös Bázisin hoitotyöntekijä noudattaa tätä periaatetta, että perusasiat tulisi opettaa kotona, tiukasti hallinnassa ja huomion alaisuudessa, vanhemman tulee jättää se alas, ihannetapauksessa tietysti). Minulla on kuitenkin jo kesälomasuunnitelma, inhimillisten ja lääketieteellisten laskelmien perusteella synnytän pikkuveljeni noin ensimmäisenä lomapäivänä. Toisa alta sää auttoi, koska vihdoin alkoi lämmetä, keskilämpötilassa 25-26 astetta tarvittiin vain yksi tai kaksi kerrosta vaatteita, eikä tarvinnut pelätä, että pikkuinen tyttö vilustuisi. Kaikki tuli yhteen.
Suuri päivä on koittanut, muutama viikko ennen kuin ostin viimeisenä valmisteluna söpön koalakarhun "pottakirjan", joka sai minut nauramaan paljon, lapsi istui hyvin alas kertomaan vauvoilleen mitä tapahtui pieni nalle, kun hän kasvoi liian suureksi, sai potin äidiltään. Tämä ei haitannut tyttäreäni, kun enkelihymy huulillaan hän toistuviin moittimiini vastauksena kertoi minulle, että loman jälkeen hän pissiisi wc:hen ja kakkaa lattialle. Aluksi nauroin hyvin, sitten päätin, etten väkisin asiaa suullisesti, vaan sovittuna päivänä hengitetään syvään ja hyppäämme päätä kohti hyvään. Se tapahtui. Sitä ennen tietysti rullasin maton, levitin vedenpitävän kumilakanan sohvalle ja tietysti tyttäreni lakanan alle. Ostin kolme laatikkoa kivoja pikkuhousuja ja tein poj altani perittyä valkoista pottaa hieman tyttömäisemmäksi tarralla. Hauskuus alkaa. Ensimmäisenä aamuna löysin innostuneen vastaanoton, hän piti pottasta, mutta tuotetta ei syntynyt. Se, mitä itse vihaan kotitalouden koulutuksen ensimmäisissä päivissä, on alkanut: äiti muuttuu papukaijaksi ja n. Hän kysyy lapselta 15-20 minuutin välein: "Pissako hän? Onko siellä kakka?" Toistuvista kielteisistä vastauksista huolimatta ota taimi kiinni 15-20 kertaa päivässä ja istuta se ruukkuun. Kun saavut sitten kekseliäisyyden huipulle, älä ponnahtaa esiin 10 sekunnin kuluttua. Pojalleni ratkaisu oli tarinankerronta, jatkuvasti liikkuvalle nuorelle naiselle minun piti löytää fyysinen ratkaisu: laitoin potin kuivausrummun päälle, jolloin hän ei todennäköisesti hyppäsi pois laitteelta ja Toisa alta hän saattoi tuijottaa itseään peilistä. Pikkutyttö, eikö…
Ensimmäinen tuloksemme syntyi 2 minuuttia ennen kotoa lähtöä v altavan ja koko perheen hurrauksen keskellä (kolme ja puolivuotias poikani liittyi innostuneesti "peliin", vaikka häntä on treenattu kuukausia, että nyt ja hänen kanssaan hänen avullaan, vieroitamme Hanuksen vaipasta… näin halusin estää "miksi en saa hurrauksia" -keskustelut, ja kerronpa teille, se toimi). Saavuimme määränpäähämme kahdessakymmenessä minuutissa, eikä autossa tai kävelyn aikana ollut mitään. Pyysin turhaan, halusin saada lapsen pissalle pensaan alle. Pari tuntia myöhemmin näin julkisen käymälän ja ajattelin, että se oli onnenkoe. Ja kyllä, kävi ilmi, että pikku rouva on nirso, hän ei kyykky missä tahansa (ei myöskään sen jälkeen). Toisa alta se tuotti mukavasti wc:ssä. Hyppäsin sen kanssa noin viisi minuuttia, minulla oli onnistumisen tunne, jota minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Ei mitenkään, lapsi on nero. Hän pissi autonpenkkiin matkalla kotiin, ja iltapäivällä tapahtui vielä kaksi pientä onnettomuutta, mutta ensimmäisen päivän lopussa päästiin siihen pisteeseen, että hän tiesi jo "aloittaa" pissaamisen istuessaan potta. Yöllä laitoin tietysti tyynyn hänen päälleen, onneksi hänellä ei ollut vastalauseita.
Toisena päivänä jatkoin papukaijaani, mutta paljon suuremmalla menestyksellä sain jo kyllä-vastauksia ja jatkuvan kyselyn ja koko väestön jatkuvan runsaan hurrauksen ansiosta, toisena päivänä vain pissat meni pottiin. Päinvastoin kakan kanssa, mutta kaikki ovat lukeneet siitä, useimmat pienet lapset ovat paljon enemmän kiinni kakkaan, tyttäreni ei ole poikkeus, hänen on vaikea päästä eroon siitä, mikä on hänen. Takaisin hurraukseen: on ilmeisesti niitä, jotka pitävät päätään kiinni, koska ajattelevat ja/tai ovat kokeneet, että kaikesta ei kannata nostaa liikaa meteliä, ei puolesta eikä vastaan. Olen täysin samaa mieltä siitä, että lapsen moittiminen, varsinkin niin varhaisessa vaiheessa, on huonoin mahdollinen ratkaisu. Mutta uskon motivaatioon, oli se sitten aineellista tai sanallista. Pojalleni tarralahja toimi, mutta tyttäreni on helvetin menestyshakuinen pikkupersoona, jonka elämässä ei ole sen suurempaa iloa kuin se, että kaikki taputtavat hänelle. Blaha Lujza pienessä, ilossa ja hysteeriassa, ikuisesti, aamen. Tänä päivänä tein taktisen virheen: Hanus joi paljon lounaalla, tästä huolimatta laitoin hänet nukkumaan ilman tyynyä iltapäivällä. Se oli seurausta, onneksi hän pissi uniajan päätyttyä eikä ainakaan ollut kuollut väsynyt. Vakuutin hänelle, ettei siinä ollut mitään vikaa, uudet vaatteet ja vuodevaatteet, ja kaikki jatkui.
Kolmantena ja neljäntenä päivänä otimme suuria harppauksia. Pääsimme siihen pisteeseen, että hän pissaa vain wc:hen. Miksi se on wc, kun se oli ennen potta? No niin, että tein tunnollisesti wc-supista portailla ja pienellä kaiteella ja joskus kysyin kohdehenkilöltä, että missä hän sen halusi valmistaa. Sitten kun hän kokeili wc:tä, hän piti siitä niin paljon, että potta palautettiin nopeasti hoitopenkille. Ei haittaa, jos vain siksi, että se helpotti hänen opettamista pyyhkimään itsensä pissauksen jälkeen, mikä ei ole täällä kovin muodikasta, mutta minulle se on selvää. Puolet lapsuudestani oli Neogranormonin lumoissa, minulla on erityisiä muistoja puristuneista ruumiinosista, joten minulla ei ole siitä kiistaa. Puhumattakaan hygieniasta, hankaamisesta, käsienpesusta jne. Neljännen päivän lopussa pääsimme siihen pisteeseen, että tyttäreni sanoi useaan otteeseen itsekseen pissaavansa, ja heti kun ensimmäiset pisarat pääsivät hänen housuihinsa, hän keskeytti prosessin ja juoksi huutaen: "Äiti pissaa., pissaa, pissaa, pissaa." Se on iso sana, kiitos. Samalla vähennin kysymysten määrää, sillä perimmäisenä tavoitteena on, että tyttölapsi puhuu itsekseen. Selitin myös pienelle nerolleni, että tästä lähtien asunnon ympärillä hyppiminen on odotettavissa vain, jos hän puhuu itsekseen. Teoreettisesti hän otti kortin, tietysti kiitosta ei loppunut edes onnistuneen kampanjan jälkeen. Viidennen päivän iltapäivällä meillä oli ensimmäinen kakkamenestys ja perhekalenterin vuoksi mainittakoon, että tyttäreni pitää myös isänsä kanssa kakkaamisesta. Se oli suuri ilo ja tunsin, että ehkä anoppini olisi kuitenkin oikeassa, joka sanoi, että korkeintaan kaksi viikkoa ja jätämme koko Pelus-kysynnän taaksemme…
Ensimmäisen viikon yhteenveto: edistymme askel askeleelta ja tyttäreni on erittäin hyvä aihe. Hän ymmärsi nopeasti, mitä häneltä odotettiin, mutta en näe hänen ylikuormittavan itseään menestyksen vuoksi. Hän tunnustaa iloisesti pienet ja suuret onnettomuudet ja nyökkää, kun pyydän häntä seuraavan kerran ajoissa. Hän ei koskaan noussut autoon, ei koskaan tehnyt mitään laitonta sohvalla tai ruokasalin tuolilla. Iltapäivällä, missä hänellä on nukkaa päällään nukkumiseen, missä ei. Jos hänellä ei ole sitä, minne hän pissaa ja missä ei? Jos nukkaa on, se tietysti pysyy kuivana. Aivan kuten kaksi viime yötä. Näyttää siltä, että arvioin pikkuhousujen määrän oikein, meiltä ei loppunut tavarat. Huomenna hän palaa päiväkotiin, jossa kohtaamme uusia haasteita, mutta luotan hoitajiin, että he aiemman lupauksensa mukaisesti huomioivat lapsen signaaleja ja vievät hänet usein vessaan. Hän laskee ensimmäisenä ryhmässään peiton, mikä on varmasti rohkaisevaa, sillä poikani talossa 32 lapsesta 18 aloitti huoneen siivouksen samaan aikaan, oli toivoton tapaus saada huomiota ajoissa. kaikki pomppivat ja tanssivat pienet lapset.
Ja lopuksi vielä viimeinen yksityiskohta tältä päivältä, ja tällä olen päässyt ensimmäisen osan loppuun: tänään oli varjoainekatetri-urologisen tutkimuksen päivä. Pikkutytöllä ei ole vakavia urologisia ongelmia, mutta tunnollinen lääkäri haluaa sulkea kaiken pois. Lopputulos on se, että tunsin olleen oikeilla jäljillä, kun käytävä kaikui pikkutyttöni huudot alta, kun hänen piti pissata tutkimuspöydällä makaaessaan: "Ei tänne, en tänne, haluan pissata sisään. wc:ssä, wc:ssä!!!!"
Mene
