25. viikko
+7,5 kg
Ostoshullu alkaa v altaamaan "Scheduled for July" -raskausfoorumin jäsenten keskuudessa. Päivittäin vaihdetaan ajatuksia rattaiden merkeistä (ensimmäiselle lapselle ja pikkuveljelle), kantoreppuista ja ostoslistoista. Kun jossain on alennusmyynnistä, joku ilmoittaa sen minuuteissa ja firman jäsenet ryntäävät kyseisen ketjun myymälöihin ja ostavat vastasyntyneen kokoiset vaipat, tuttipullot (monet tietävät jo, että eivät imetä) ja potkuja, jotka myydään kolmanneksella. Kysymys siitä, pitäisikö meidän nukkua vaarassa vai pinnasängyssä, saa jäsenet kiihtymään päiviä. Näyttää siltä, että kuudennessa kuussa shoppailu on yksi kuumimmista aiheista. Uudet äidit kysyvät neuvoja, kokeneet äidit jakavat ideoita ja kaikki nauttivat valmistautumisesta. En, koska se jättää minut täysin kylmäksi, mutta joskus minusta alkaa tuntua siltä, että minulta puuttuu välttämätön osa nykyaikaista äitiyttä.
Pakko tunnustaa, ettemme ole ostaneet mitään vauvalle, joka tulee perheeseemme viimeistään 15 viikon päästä. Mutta jos se ei olisi tarpeeksi järkyttävää, niin haluaisin myös kertoa, että muita valmisteluja meillä ei ole toistaiseksi tapahtunut. Koska vuokraamme asuntomme ja siinä on jo kalustettu lastenhuone, niin remontti, maalaus, lasitus, saneeraus ei ole tarpeellista eikä kovin mahdollistakaan. Lastenhuoneessa on kaikki mitä tarvitset, paitsi pinnasänky, jossa vastasyntynyt nukkuu. Pikkutyttömme nukkuu samassa sängyssä, johon panimme hänet, kun tulimme kotiin sairaalasta, ja pysyy siinä teini-ikään asti. Ostamme hänen pikkuveljelleen samanlaisen sängyn joskus kesällä. Lastenrattaat peritään talon sisällä, samoin kuin kaikki vauvanhoitoon tarvittavat tarvikkeet.
Meillä menee hyvin myös vaatteiden suhteen, sillä toinen pieni tyttö saapuu 3 vuoden päästä. Budapestissa vaatekaapin ylimmälle hyllylle on asetettu laatikoita, joissa vaatteet, makuupussit ja kengät on järjestetty iän mukaan. Joskus ensi kuussa käyn henkilökohtaisesti läpi kaiken ja listaan, mitä muuta tarvitaan. Vaikka olen melko varma, että pääsemme shoppailemaan, jos olemme valmiita päästämään irti yhdestä tai kahdesta epäilyttävästä, mutta pesemättömästä keltaisesta tahrasta.
Miksi minusta tuntuu edelleen, että olen jäänyt kolmannen raskauskolmanneksen portille ja että minun pitäisi hymyillä kyynelsilmin ostoskeskuksessa pehmeille pikkumekoille, joita ovat kauan sitten ohjanneet pesänrakennusvaisto ?
Totuus on, että onnekkaalle enemmistölle odottavista äideistä, mukaan lukien minä, ei juurikaan jännittävää tapahdu tähän aikaan. Vatsani vain kasvaa ja on alkanut kasvaa joka suuntaan viimeisen parin viikon aikana. Sivuttain, eteenpäin, ylöspäin. Nyt on selvää, että minulla on taas sellainen raskaana oleva vatsa, joka näkyy selvästi joka suunnasta. Tiedän, että on tulevia äitejä, jotka eivät edes 9. kuukautena näe takaapäin olevansa raskaana. En ole sitä tyyppiä. Olen sitä tyyppiä, joka näkyy 100 metrin päästä takaa, jopa Lontoon sumuisessa sateessa, raskaana nyt kuusi kuukautta. Toissapäivänä tunsin sivullani epäilyttävän pienen ulkoneman, vaikka sillekin on tilaa edessä.
Joten vatsan kasvattamisen ja mittaamisen lisäksi en voi tehdä asialle mitään. Monille tämä on ihanteellinen aika suunnittelulle, pesän rakentamiselle ja ostoksille. Viimeksi tällä kertaa ostin sen ainakin itselleni, mutta nyt sekään ei ole välttämätöntä, koska minulla on kaikki. Lisäksi meillä oli tuolloin kaksi palkkaa eikä lapsia, nyt elämme kolmesti yhdellä palkalla, joten olosuhteet ovat muuttuneet. Nyt sen sijaan, että käyttäisin energiaani, joka myös loppuu muutaman viikon sisällä, ja kuten muut foorumin heinäkuun tulevat äidit, tekisin toivelistoja, shoppailisin, peseisin, silitän ja taittaisin; Hämmennän itseäni jollain muulla: itselläni ja olemassa olevalla lapsella.
Siksi tein pyhiinvaelluksen yhteen suosikkikaupoistani, neljän tason GAP:iin, josta halusin ostaa itselleni toppeja äitiysosastolta. Se oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin mitään kaupassa raskauden jälkeen. Lopulta en sieltä, vaan naistenosastolta, löysin itselleni pari XL löysää t-paitaa puoleen hintaan ja ostin pari söpöä palaa kaksivuotiaalle lastenosastolla alemmassa kerroksessa. Kun avasin laukun kotona ja esittelin ylpeänä saalista, tajusin, etten ollut edes kurkistanut lastenhuoneeseen, vaikka olin metrin päässä. Siellä oli niitä suloisia pikkujuttuja, joita olisi pitänyt ainakin ihailla, 150 neliömetriä vastasyntyneen söpöyttä on kasattu. Mutta ei, en ajatellut sitä! Tämä sai minut hieman huolestuneeksi, vaikka kumppanini muistutti heti, että odotimme esikoisiamme käytännössä tyhjillä hyllyillä, lukuun ottamatta puoli tusinaa body- ja potkuja. Hänellä oli vain sänky, lakanat ja rattaat. 6 viikkoon ei ollut edes vauvan saippuaa, koska siihen asti käytettiin vain puhdasta vettä. Sen jälkeen saimme kuitenkin hienosti kiinni ja vietimme monta, monta onnellista viikonloppua kolmosena kaupoissa kahden viikon ikäisen lapsen kanssa paikkaamassa aukkoja. Joten ostimme melkein kaiken mitä tarvitsimme ja hyvin vähän asioita, joita emme tarvinneet. Ja osittain tästä syystä olemme nyt tilanteessa, jossa melkein kaikki on valmista, vaikka emme ole edes aloittaneet mitään.
Onko mahdollista, että kaikilla ei ole pesimävaistoa raskauden aikana? Tiedän, että on liian aikaista päättää, ettei minulla ole sitä, mutta jos lähdemme siitä, mitä äskettäin tapahtui, näyttää siltä, että en liioittele. Sitten erääntymispäivän aattona lapsen hyllyillä ei ollut juuri mitään, sairaalakassi odotti tyhjänä tuolilla, ainoa sisältö oli painettu lista mitä siinä pitäisi olla. Mistä lähtien pesimävaisto on tulkittu siten, että meidän on pakattava kaikki tavaraa?
Muualla
